top of page

Esittely

Pihapiiri

karttaiso.png

Pihan keskikohta on suuri tallirakennuksemme, jonka läheisyydestä löytyy 11 hyväpohjaista tarhaa, kaksi kenttää, sekä suuri maneesi. Kaiken tämän lisäksi aivan tallipihan vieressä on kolme suurta laidunta, jossa hevoset saavat kesällä laiduntaa sopivissa laumoissa. Sirppilän Talli sijaitsee aivan järven rannalla ja tallilla onkin oma hiekkaranta, jollaista ei todellakaan joka paikasta löydy. Hiekkarannalla saa kesäisin käydä uimassa niin ilman hevosta, kuin hevosen kanssa. Koko tallipihaa ympäröi pitkä harjoitusrata, jonka varrella on muutamia maastoesteitä, jotka ovat kaikkien yhteisessä käytössä. 

​

Sirppilän Talli sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä ja tallipihan eteen pysähtyy bussi tunnin välein. 

Tallirakennus

Tallirakennuksemme on vuonna 2017 rakennettu, joten kaikki tilat ovat modernit. Tallissa on yhteensä 28 karsinaa, joista yksi on suurempi varsomiskarsina ja kaksi karsinoista on ponikokoisia (p11 ja p12). Karsinoiden lisäksi tallissa on kaksi pesaria, joista toisen yläpuolella on yhteisessä käytössä oleva solarium (p2). Tallin molemmilta käytäviltä pääsee keskellä sijaitsevaan varustehuoneeseen, josta löytyy siistit WC-tilat, Mirjamin ja Tessan yhteinen toimisto, sekä hevosten varusteet ja kaapit, jossa on jokaiselle hevoselle yksi hylly, jossa voi säilyttää harjapakkia ja mahdollisia suojia. 

​

Lisää kaappitilaa on L3 edustalla olevassa varastomökissä, jossa on jokaiselle hevoselle oma kaappi ylimääräisiä, tavaroita varten, jotka eivät ole jokapäiväisessä käytössä. 

​

Tarkasta karsinajärjestys täältä

tallipohja.png

Ratsastusmahdollisuudet

mosi.png

Sirppilän Tallilta löytyy kaksi kenttää, joista molemmat ovat tuntien ulkopuolella kaikkien käytettävissä. Tunnit pidetään aina kentistä suuremmalla (K1), jolloin pienempi kenttä (K2) on yksityisten käytettävissä. Molempien kenttien pohja on uusittu kesällä 2018 ja pikkukentältäkin löytyy estekalustoa, mutta uusimmat ja hienoimmat esteet ovat isolla kentällä, jossa mahdolliset kilpailut ja valmennukset järjestetään. 

​

Maneesimme on hyvin valaistu ja hyväpohjainen ja sieltä löytyy hyvät peilit. Maneesissa on kesäisin vähemmän estekalustoa, mutta ison kentän esteet siirretään aina talveksi maneesiin. Maneesin estevarastossa säilytämme myös kouluaitojamme, joita tarpeen mukaan liikutellaan maneesin ja kenttien välillä. 

Maneesin ja kenttien lisäksi Sirppilän Tallin läheisyydestä löytyy todella hyvät maastot, joissa pystyy tarvittaessa huoletta etenemään kovempaakin vauhtia. Maastojen lisäksi kovassa käytössä on tallipihaa ympäröivä hyväpohjainen harjoitusrata, jonka varrella on jonkin verran maastoesteitä. Maastoesteistämme löytyy tarkempaa tietoa täältä! Tallin hevosten vuokraajat saavat hypätä maastoesteitä vain tallin henkilökunnan valvonnassa, mutta yksityiset saavat käyttää maastoesteitä vapaasti omalla vastuullaan. 

bottom of page