top of page

Kun mun vanha mustangiruunani jouduttiin lopettamaan vanhuuden vaivoista johtuen, oli mulle heti selvää, että tahdon uuden mustangin. Mustangeissa on aina ollut sitä jotain kipinää, mitä kaipaan elämääni. Mulla on pihassa neljän hevosen talli, jossa asustaa tällä hetkellä kaksi ratsutettavaa, sekä kilpailukäytössä oleva quaterhevoseni, joten tilaa olisi yhdelle asukkaalle vallan mainiosti. Siispä matkasin parin tunnin ajomatkan päässä sijaitsevalle Newa Road Ranchille, jossa tiesin olevan mustangeja vailla kotia. Olin tallin omistajan kanssa puhunut pariin otteeseen puhelimessa ja tämä uskoi että heiltä voisi löytyä minulle sopiva yksilö. 

​

Saapuessani Ranchille kiertelimme tilukset läpi, jonka jälkeen pääsin katsastamaan mustangeja. Osa hevosista oli jo varattu ja odotti uuteen kotiin matkaamista, mutta vapaana oli edelleen muutama oikein nätti yksilö. Omistaja tiesi kertoa mustangeista jotain yksityiskohtia, ikäarvioita, sekä arvioituja aikuiskorkeuksia. Itselleni ehtona oli se, että hevonen olisi yli 145cm korkea, kun en itsekään ihan mikään pätkä ole. Olin ensin ihan varma, että tahdon itselleni orin, mutta kun katseeni osui ruunikonkirjavaan tammaan, jolla oli silmissään villi katse, oli se menoa. Nähtyäni herasilmäisen kaunottaren, tiesin että se on siinä, vaikken tiennyt tammasta mitään. Omistaja osasi kuitenkin kertoa, että Kiowa Kolaksi kutsuttu tamma on arviolta 4-vuotias ja sen pitäisi olla täysikokoisena yli 145cm. Hän myös varoitti, että tamma on yksi haastavimpia yksilöitä, mitä heiltä löytyy, eikä sitä ole vielä kovinkaan paljon koulutettu. Se tieto oikeastaan vain lisäsi intoani adoptoida juuri tuo kyseinen yksilö, sillä en koskaan kieltäydy haasteista!

Kiowa Kola "Kiwi"

4v (arvioitu)

ruunikko tobiano, herasilmät

alkutekijöissä

Newa Road Ranch

NIMI

IKÄ

VÄRITYS

KOULUTUSTASO

TUOJA

ROTU, SUKUPUOLI

REKISTERINUMERO

SÄKÄKORKEUS

PAINOITUSLAJI

OMISTAJA

mustangi, tamma

VH00-

154cm

lännenratsastus

VRL-12636

Kiowa Kola on todella näyttävä ja suurikokoinen mustangitamma, joka sopii kuitenkin vain ammattilaiselle. Se on todella haastava ja tulisieluinen yksilö, jonka kanssa elämä tuskin koskaan tulee olemaan täysin huoletonta. Tamman kanssa minkään uuden asian kanssa ei voi kiirehtiä ja sille tulee antaa paljon aikaa miettiä kaikkea, mitä siltä ikinä vaatiikaan. Kiwiksi kutsutun tamman kanssa tulee toimia todella rauhassa ja pienellä paineella, sillä ahdistuessaan ja peloissaan Kiwi muuttuu helposti aggressiiviseksi. Kunhan sen kanssa löytää yhteisen sävelen ja luottamusta saa muodostettua, on tamma pohjimmiltaan todella fiksu ja herkkä ystävä. 

​

Ratsukoulutusta Kiwin kanssa ei ole vielä tässä vaiheessa lähdetty edes miettimään, sillä se ei vielä ole kunnolla tottunut edes ihmisen läsnäoloon. Tammalla on kuitenkin hienot liikkeet ja se on uskomattoman nopea, joten jos koulutuksen kanssa päästään joskus ratsastustakin aloittelemaan, on Kiwistä mahdollista saada vaikka kuinka kapasiteetikas kilpakaveri lännenratsastukseen. 

Kiwin suku on täysin tuntematon, mutta tamma on syntynyt Arizonassa, sillä se otettiin kiinni Arizonan mustangilaumasta.

bottom of page