"Miksi sä kutsut sitä Herneeks?" kysyi ystäväni vain pari päivää Kielokummun Hopeaviitan syntymän jälkeen. 

"Nokun aina kun se miettii jotain, sen oikeen näkee sen ilmeestä kun ne kaks hernettä sen pään sisällä iskeytyy toisiinsa, jolloin siitä syntyy ajatus", selitin naurahtaen ja jatkoin: "Eihän se kaunis lempinimi ole, mut Herneelle kuitenkin jollain tavalla täydellinen."

​

Kielokummun Hopeaviitta on tosiaan kova ajattelemaan, vaikka tuntuu että monet eivät sitä usko. Monet jotka ovat vain nähneet Herneen toiminnassa, mutta eivät ole itse oriin paremmin tutustuneet tai edes koskeneet, eivät todellisuudessa ymmärrä hopeanruunikon ajatusmaailmasta mitään. Monesti on kuultu, kun joku sanoo Hernettä hönöksi, hölmöksi, höntiksi tai muuksi vastaavaksi, ei siis pahaa tarkoittaen, kunhan vain kuvaillut orin olemusta. Se ei kuitenkaan ole totta ja Herne onkin todellisuudessa todella oppivainen, välillä pelottavankin fiksu ja ajattelevainen. 

​

Hoitaessa Herne on aina seurallinen, se rakastaa ihmisten seuraa yli kaiken ja onkin helposti hieman mustasukkainen, jos orille tärkeä ihminen hoitaakin jotain toista hevosta. Herne tahtoisi aina saada kaiken huomion tutuilta ihmisiltä, kun taas vieraita se hieman katsoo kieroon ja näyttää rumaa naamaa, vaikka ei todellisuudessa satuttaiis ketään. Herne on usein vapaana karsinassa hoitaessa hieman liikaakin iholla. Se ei aina ihan kunnioita ihmisen omaa tilaa ja tämä onkin orissa piirre, jota monien on vaikea ymmärtää. Ei se tarkoita pahaa, se vain kuvittelee olevansa sylivauva. Herne antaa suorittaa kaikki hoitotoimenpiteet ongelmitta ja sen karsinassa on turvallista tehdä vaikka mitä. Orin mahan alta on turvallista mennä, eikä se ikinä liikauttaisi esimerkiksi jalkaansa, jos ihminen on laittamassa siihen suojaa, tai muuten tutkimassa. 

​

Taluttaessa Herne osaa olla oikeasti jopa hieman ärsyttävä, myös omistajansa mielestä, ei siis vain vieraiden silmissä! Herne tiedostaa omat voimansa ja se tietää, että saa kiskaistua ihmisen mukanaan puskaan, joten erityisesti tien reunojen ollessa syötävän peitossa, Herne nyppii sinne vähän väliä. Kunhan sille kuitenkin kertaalleen sanoo tosissaan, ettei tuollainen peli vetele, sen näkee orin ilmeestä, että asia meni perille, jolloin turha nyppiminen loppuu. Taluttaessa Herne on myös kova tuuppimaan taluttajaansa, ihan hellästi vain, mutta tuuppii kuitenkin. Siihen ei oikeastaan ole apukeinoa, se on vain kestettävä. Se on vähän niinkuin Herneen tapa muistuttaa taluttajaa siitä, että keskittyminen kannattaa pitää hevosessa, eikä esimerkiksi puhelimessa. 

​

Ratsuna Herne on aivan uskomattoman fiksu ja nopea oppimaan. Se on aina nauttinut työnteosta ja nuorena ratsukoulutuskin sujui orin kanssa kuin suoraan oppikirjasta. Herne lähtee aina korvat hörössä kentälle, maneesiin tai vaikka maastoon. Ori on kuitenkin omalla tavallaan todella herkkä ja tarkka ratsastajastaan, eikä ori todellakaan toimi kenen tahansa kanssa. Moni oria ymmärtämätön ratsastaja pitää Hernettä raskaana ja etupainoisena ratsastettavana, vaikka todellisuudessa Herne on todella kevyt ja miellyttävä ratsu, kunhan sitä vain osaa ratsastaa oikein. Herne on ratsastajan peili, kun selässä istuva kuski on herkkä ja nopea, Hernekin on herkkä ja nopea. Herne on hyvä yleishevonen, joka suorittaa koulukiemuroita aina innoissaan ja parhaansa mukaan. Uudet asiat se oppii todella nopeasti ja aina kun se oppii jotain uutta, on ori siitä todella innoissaan, eikä meinaa suostua enää vaihtamaan tehtävää. 

​

Esteillä Herne on todella vauhdikas ja se selvästi pitää hyppäämisestä, niin kauan kuin se kokee esteiden olevan sopivan korkuisia. Herne näyttää todella selvästi, milloin korkeutta on liikaa ja kieltäytyy tällöin hyppäämästä. Muissa tapauksissa ori ei kiellä ikinä, paitsi jos se on kipeä. Herneen hyppytekniikka ei ole mikään paras mahdollinen, mutta kyllä se yli menee reipasta tahtia, oli edessä sitten helppo peruspysty tai eksoottisempi erikoiseste. Maastoesteitäkin Herneen kanssa on kokeiltu ja erityisesti vesiestettä ori rakastaa, mutta sinne ori tahtoisi aina jäädä vain pulikoimaan reippaan läpilaukkaamisen sijaan. 

​

Herne on maastossa niin maastovarma, kuin hevonen vain voi olla. Se puksuttaa maastossa vain menemään, mentiin sitä yksin tai yhdessä. Herne menee uusiinkin maastoihin aina uteliaasti korvat hörössä ja kerran jopa meinasi mennä hirveäkin tervehtimään, kun sellainen tuli polulla vastaan. Onneksi siinä kohtaa hirvi tajusi lähteä, eikä ollut kiukkuisella tuulella. Maastolenkeillä Herneen lempitouhua on melkeinpä kävellä umpimetsässä poissa poluilta.