KIELOKUMPU
virtuaalitalli
Esittely
Saapuessasi Kielokummun parkkipaikalle, eteesi avautuu viihtyisä ja suuri pihatto (A), jossa on hyvin tilaa vaikka viidellekkin hevoselle, mutta hevosmäärän rajana pyritään pitämään 3kpl. Pihatossa on vapaa heinäruokinta. Oikealla on suuri ja hyväpohjainen kenttä (B). jonka päädyssä olevasta pienestä varastosta löytyy hyvät estekalustot, sekä kouluaidat. Pihaton takana sijaitsee tallinomistajan koti (C). Talo on siisti punainen puutalo.
Kentän ohi mennessä löytyy Iso talli (D), joka on Kielokummun vanhempi tallirakennus. Isossa tallissa on viihtyisä varustehuone, sekä pesari lämpimällä vedellä. Ison tallin takaa löytyy uudempi Pikkutalli (E), jonka edessä on kolmen hevosen siirtotalli (F). Pikkutallissa on ison tallin tavoin heinäautomaatit, hyvä pesari, sekä viihtyisä varustetila, josta löytyy myös siirtotallin hevosten varusteet. Pikkutallin vieressä on keväällä 2018 valmistunut hyväpohjainen maneesimme (G), joka ei ole maailman suurin, mutta todella hyväpohjainen.
Kentän ja Ison tallin välistä kulkiessa pääsee tarhoille, joita meillä on kahdeksan kappaleta. Tarhat ovat suuria ja metsäisiä, niistä löytyy vesiautomaatit ja tarhaavista hevosista riippuen tarhoissa on joko vapaa heinäruokinta, tai säännöstelty heinäruokinta heinäautomaateissa.
Tarhojen loputtua tie jatkuu suurelle peltoaukealle, jossa Kielokummun orit laiduntavat kahdessa laumassa. Tammamme laiduntavat tien toisella puolella 2-3 laumassa, riippuen tallin asukkaista. Jokaiselta laitumelta löytyy vesiautomaatti, sekä suuret vesikaukalot toisesta päästä laidunta, jotta vettä saa varmasti tarpeeksi. Kaikilla laitumillamme on myös puiden antamaa varjoa ja tilavat katokset, joihin hevoset pääsevät suojaan auringonpaisteelta. Kesäisin hevosemme laiduntavat yötä päivää.
Tarhat
Pihatossa asustaa Oiva, Cornelia ja Pikkis
Tarhassa nro. 1 asustaa Muru, Lilja ja Alma
Tarhassa nro. 2 asustaa Donna, Cara ja Papu
Tarhassa nro. 3 asustaa Wanda, Justiina ja Helmi
Tarhassa nro. 4 asustaa Pilke, Ritsa ja Kiira
Tarhassa nro. 5 asustaa Nipsu, Vili ja Hämy
Tarhassa nro. 6 asustaa Mäkkäri, Voikku ja Vaakku
Tarhassa nro 7. asustaa Reimu, Tatu ja Tumppu
Tarhassa nro 8. asustaa Ritari ja Kapteeni
Tarhassa nro 9. asustaa Carster ja Jekku
Iso talli
Isompi käytävä:
1. Mäkkäri
2. Voikku
3. Vaakku
4. Nipsu
5. Vili
6. Hämy
7. Tumppu
8. Reimu
9. Tatu
10. Utopia
11. Jekku
Pienempi käytävä:
1. Ritari
2. Kapteeni
3. Carster
4. Takku
5. Remu
6. Samu
7. Herne
8. -
Siirtotalli:
1. Alma
2. Wanda
3. Ritsa
Päivitetty 09/2018
Pikkutalli
Kesäkuussa 2019 rakentunut Pikkutalli on 10 hevosen talli. Tarkempi esittely tulee myöhemmin. Tällä hetkellä pikkutallissa asustaa kaikki tallin tammat, paitsi Alma, Ritsa ja Wanda, jotka asuvat siirtotallissa ja Oiva, Cornelia, sekä Pikkis jotka asuvat pihatossa.
Muut ratsastusmahdollisuudet
Hyvän kentän ja maneesin lisäksi Kielokumpu on tunnettu loistavista maastoreiteistään, joita löytyy enemmän kuin tarpeeksi. Löytyy niin rauhallisia hiekkateitä, kuin hyviä metsäpolkujakin. Lisäksi on mahdollista mennä umpimetsikössäkin, sillä Kielokumpu on sopinut kaikkien lähialueiden maanomistajien kanssa siitä, että hevoset saavat mennä heidän maillaan vapaasti. Kielokummun läheisyydessä on myös paljon peltoja, joilla on mahdollista ratsastaa aina kun pohjat ovat sopivassa kunnossa. Keväällä 2019 Lyydia osti itselleen hieman lisää tonttia ja rakennutti maastoesteradan, jotta kenttähevosemme pääsevät treenaamaan kotioloissakin.