Ambrosia v.d. Extravaganza
07.04.2020 päiväkirjamerkintä - kirjoittanut omistaja (248 sanaa)
Hakiessani Ambrosian tarhasta, en meinannut edes tunnistaa lohikäärmetammaani. Kimo tuli minua portille höristen vastaan, ei luimistellut lainkaan ja seurasi minua rauhassa talliin. Hoitopaikalla Ambrosia seisoi rennosti ja kaikessa rauhassa, ei sillä tuntunut olevan kiire minnekään. Tallikaverillekin jo vitsailin, että kuka on manannut hevosessani asuneen demonin. Päätin kuitenkin vain nauttia tästä hyvästä päivästä, kyllä Ambrosialla niitäkin välillä on, enkä alkanut heti etsiä vikaa tammastani.
Kevät on virallisesti saapunut ja Ambrosialtakin lähtee karvaa ihan törkeästi, vaikkei sillä mitään kunnon talvikerrastoa koskaan kasvanutkaan. En siis tiedä mistä tämä karvamäärä oikein tulee. Harjaustuokiomme päätteeksi takkini on valkeiden karvojen peitossa. Kymmenen vuotiaaksi kääntynyt Ambrosia on vihdoin kimoutunut lähes kokonaan, jos muutamia hieman tummempia alueita ei lasketa. Onnekseni Ambrosia on hienohelma ja piehtaroi aina tarhan kuivimmassa paikassa, eikä siis ole joka päivä massiivisen kurakerroksen alla.
Varustin tammani maastoreissua varten. Tykkään maastoilemalla ottaa pienen irtioton arjesta ja ainaisesta treenaamisesta. Ambrosiakin on vuosien varrella oppinut tykkäämään maastoreissuista, kunhan meillä on seuraa. Kaverini lupautuikin lähtemään suomenhevosellaan mukaan, joten yksin emme joudu menemään. Varustin Ambrosialle maastosuojamme ja selkään nostin estesatulani, maastoreitit ovat vihdoin siinä kunnossa, että voimme vähän irrotellakkin.
Maastolenkkimme sujui vauhdikkaissa merkeissä. Läpi talven olemme käyneet maastossa kävelemässä ja vähän ravailemassa, mutta siinä vaiheessa kun hevosille annettiin ensimmäistä kertaa laukka-avut, ei rauhallista tahtia saatu enää palautettua. Tallimme lähellä on upeat maastoreitit ja uskalsimme huoletta päästellä menemään pidemmänkin pätkän. Kyllä kouluratsustakin kuoriutuu tarvittaessa esille laukkahevonen. Loppumatka ravailtiin ja käveltiin reippain askelein. Tallipihaan saapuessamme, olivat hevoset hikisiä ja tyytyväisiä. Ambrosia pääsisi nopean suihkun jälkeen solariumin kautta karsinaansa iltaa viettämään.
15.03.2019 päiväkirjamerkintä - kirjoittanut omistaja (230 sanaa)
Ambrosian kanssa lopputalvi sujui ihan uskomattoman hyvin ja yleensä aina niin haastava tamma oli oikeastaan aika simppeli käsitellä. Se antoi hoitaa itsensä ilman turhaa kiukuttelua ja toimi ratsastaessa todella hienosti pellolla, kentällä ja maneesissa. Varovaisesti elättelin toiveita siitä, että tamma olisi oikeasti aikuistunut ja jättänyt turhan kiukuttelun pois. Mutta ei...
Kun kevät alkoi näyttää ensimmäisiä merkkejä saapumisestaan, pamahti Ambrosialle aivan kamala kiima, jonka kautta vanha tuttu lohikäärme palasi. Kyllä siinä taas meni pari päivää järkytyksestä toipumiseen, kun tamma paukutti takasillaan karsinan seinää tai yritti purra palasen pois takamuksestani, jos edes yritin koskea sen kylkiin. Siispä ensimmäiset kiimapäivät annoin tammalle suosiolla lomaa, sillä en todellakaan tahtonut uhrata omaa henkeäni kimon kanssa tapellessa.
Tänään me sitten palattiin normiarkeen. Pari päivää sain tamman jo liikkumaan juoksutusliinassa asiallisesti, joten tänään uskallauduin yrittämään satulointia. Hoidin Ambrosian suosiolla käytävällä, jossa se ei ainakaan voi yhtäkkiä kääntää takamustaan minua kohti. Harjasin tammaa juuri sen verran kuin oli pakko, puhdistin kaviot ja viritin suojat paikoilleen. Satulan sain yllätyksekseni selkään asti vaivatta, mutta satulavyötä laittaessa hevoseni muistutti sitä lohikäärmettä huomattavasti enemmän, kuin uljasta kouluratsua.
Selvisimme kuin selvisimmekin hengissä maneesiin asti, jossa suosiolla nousin heti ratsaille. Heti kun olin selässä, Ambrosia alkoi taas tyyntyä ja pääsin alusta asti aika hyvin jumppaamaan sitä suurilla ympyröillä ja vaihdellen avo- ja sulkutaivutusten välillä. Vaikka arki Ambrosian kanssa ei aina ole helppoa, on se niin pirun kiva ratsu, että se antaa voimaa hoitotoimenpiteistä selviytymiseen.
20.02.2019 päiväkirjamerkintä - kirjoittanut omistaja (286 sanaa)
Ambrosia oli hoitaessa Ambrosiaksi todella kummallinen. Se nimittäin oli korvat hörössä melkein koko ajan. Kyllä siinä oli sellainen olo, että nyt on kaikki planeetat ja tähdet väärillä paikoilla, kun tamma ei kertaakaan naksauttanut ilmaa hampaillaan tai huitaissut seinään takajalallaan. Hyvästä fiiliksestä en kuitenkaan uskaltanut jäädä nauttimaan, hoidin vain kimon tuttuun tapaan ripein ottein ja heitin varusteet niskaan. Kun kaikki varusteet oli paikallaan, jäin hetkeksi rapsuttelemaan Ambrosiaa, kun se kerran tuntui olevan hyvällä tuulella. Tamma antoi minun rapsutella itseään tyytyväisenä ehkä viitisen minuttia, jonka jälkeen se ilmaisi olevansa valmis kipakalla potkulla seinään.
Suuntasimme matkamme maneesiin, jossa oli todella täyttä. Kyllä siinä pieni paniikki iski, Ambrosia kun ahdistuu hurjan paljon ruuhkassa, eteenkin jos muut ratsukot eivät kunnioita tamman henkilökohtaista tilaa, joka Ambrosian mielestä kattaa koko maneesin alan. Nousin kuitenkin urhollisesti selkään ja kaduin hurjasti päätöstäni jättää kypärän talliin suojatakseni herkät korvani pakkaselta. Lähdin verkkailemaan tammaa hissukseen käynnissä ja ravissa, mutta ei siitä meinannut mitään tulla, kun kimon häntä viuhui kuin viimeistä päivää. Lopulta tein päätöksen, joka varmaan tulee koitumaan kohtalokseni.
Suuntasimme Ambrosian kanssa ulos maneesista ja suoraan tallin viereiselle laitumelle, jossa olemme tammikuusta saakka usein ratsastanut. Ambrosia on tuntunut hyväksyneen pellon turvalliseksi paikaksi, eikä se panikoi siellä lainkaan. Ilman kypärää ja allani nuori kuuma puoliverinen, eiköhän tässä henki lähde.
Ambrosia kuitenkin yllätti minut täysin. Kun aloin ravailla sen kanssa pellolla, tamma huokaisi syvään ja alkoi tyytyväisenä pärskähdellä. Yleensä niin reaktiivinen tamma ravasi eteenpäin korvat rentoina lerpsuttaen, enkä voinut olla onnellisempi. Pidin extempore-peltoratsastuksemme todella lyhyenä, ratsastin vain nopeasti askellajit läpi ja palasimme tallipihaan. Tänään ei kuitenkaan ollut tarve pidemmälle väännölle, sillä Ambrosia oli ollut täydellinen, enkä halunnut pilata tätä rauhallista hetkeä sillä, että vaatisin nuorelta liikoja. Talliin palatessani minulla oli narussa todella tyytyväinen hevonen, joka oli ehdottomasti herkkunsa ansainnut.
03.01.2019 päiväkirjamerkintä - kirjoittanut omistaja (249 sanaa)
Tänään tapahtui jotain, minkä en uskonut olevan edes mahdollista tämän hevosen kanssa. Me nimittäin mentiin Ambrosian kanssa pellolle, kyllä, PELLOLLE! Ambrosia on sellainen hevonen, jonka kanssa kotipihasta poistuminen tuntuu mahdottomalta, ellei ole sitä tallin maastovarminta kaveria mukana, mutta jostain syystä tallin viereinen pelto tuntui olevan tammalle poikkeus. Se on samaisella pellolla joskus laiduntanut, joten kai sen voi laskea tutuksi paikaksi. Me käytiin ensin verryttelemässä lumisella kentällä, jossa kimo oli todella miellyttävä ja rento, joten siitä oli helppoa lähteä uuteen ympäristöön.
Pellolle meidän kanssa lähti kyllä se tallin maastovarmin hevonen mukaan ja alkuun pysyttiin hyvin lähellä kaveria, ihan vain varmuuden vuoksi. Ambrosia ei kuitenkaan esittänyt mitään panikoimisen merkkejä ja tulikin vähän sellainen olo, että joku olisi käynyt vaihtamassa mun hevosen toiseen. Pellolla mentiin sitten kaikissa askellajeissa varovaisesti kokeillen. Kyllähän Ambrosia siellä aika paljon kuumui ja saatiin me vähän Ambrosiamaista steppailuakin todistettua, mutta ekaksi kerraksi meno oli ihan uskomattoman onnistunutta. Ambrosia ei hermoillut turhia ja eteni siinä askellajissa, kuin minä halusin. Pellolla me mentiin vain parikymmentä minuuttia ja siitäkin iso osa vain käyntiä.
Peltoilun jälkeen päätin kokeilla kävellä loppukäynnit lähimaastoissa yksin, mutta ei, kyllä Ambrosia oli pysynyt samana, eikä me päästy tallipihasta lainkaan eteenpäin, kun tamma pisti jarrut pohjaan. No, tehtiin sitten suunnitellut loppukäynnit kaverin hännässä kiinni, mutta ainakin päästiin maastolenkkikin tekemään. Nyt kun lunta kerran on paljon, me suuntaamme varmasti usein pellolle, jotta Ambrosia tottuu menemään sielläkin rentona ja onhan se loistavaa vaihtelua kentällä ja maneesissa pyörimiseen! Maastototutusta jatkamme myös kavereiden avustuksella ja ehkä me sitten joskus päästään maastoonkin keskenämme.