24.02.14, Western pleasure-tarinaluokka Aasikartanossa - kirjoittanut entinen omistaja Pölhö

Olipa kerran pieni ja hontelo tammavarsa, joka rapakon takana suuren farmin suuren tähtihevosen suurena jälkeläislupauksena asetti itselleen paineita ensimmäisistä elinpäivistään alkaen; eihän yltiömenestyneistä, kantakirjatuista vanhemmista voinut muuta tullakaan kuin saddle seatin kruunaamaton kuningatar, show-rinkien kirkkaimpana loistava stara. Pieni ja sievä morganinhevosvarsa ei vielä tiennytkään mitä kaikkea siltä pian tultaisiin vaatimaan vanhempiensa nimissä. 

​

Niinhän siinä tietenkin sitten kävi että omena tipahti kauas puustansa. "Ei tämän sukutaulua uskoisi ellei omin silmin näkisi" jupisi Leah Nathans hänet pettäneestä kasvatistaan. Silloin vielä Goldieksi kutsuttu tamma ei yltänyt liikkeiltään lähellekään vanhempiensa tasoa, ei itse asiassa edes keskivertokategoriaan tuolla ollut asiaa — show-luokissa ei menestytty vaikka askel olisi kuinka pehmeä tahansa, sillä askelten koossa ja korkeudessa Goldie jäi reilusti muista jälkeen. Yhden kauden kasvattaja jaksoi yrittää, kunnes lopulta luovutti ja laittoi "tähti"tammansa myyntiin.

​

Kaikista maailman ihmisistä onneksi juuri Iivari bongasi Goldien myynti-ilmoituksen netin ihmeellisestä ihmemaailmasta. Häntä ei kiinnostanut se ettei hevosella riittänyt liikkeet lajissaan eikä se että hevonen asui Jenkeissä, sillä miestä kiinnosti suorituskykyä enemmän hevosen mieluiten mahdollisimman erikoinen rotu ja väri. Niinkin pinnallisten syiden vuoksi Goldie lennätettiin syrjäiseen Pohjoismaiden kolkkaan nimeltä Suomi, jossa Iivari kohtasi uuden ongelman: nyt hänellä oli kaunis hevonen, mutta mitä sillä tekisi? Saddle seat ei tulisi ainakaan kyseeseen, hypätessäkään tamma ei nostellut koipiaan ja kouluratsunakin sen liikkeet olivat varsin vaatimattomat verrattuna treenattuihin ja pumpattuihin kouluvääntäjiin. Loppujen lopuksi Iivari löi hanskat tiskiin: nykyisin Kultu-nimellä kulkeva tamma saisi olla hänen puskapuksuttelija ja terapiaratsu kuumapäisten kilpureiden seassa, sillä koskaan ennen ei Iivari ollut törmännyt yhtä kilttiin, miellyttämishaluiseen ja helposti ratsastettavaan hevoseen. Kultun askeleet olivat kuin pumpulilla kulkemista eikä sillä tuntunut olevan koskaan huonoa päivää. Se oli aina yhtä innoissaan lähdössä liikkeelle, yrittäen kaikkensa mukaan miellyttää ratsastajaansa....

​

Oli suoranainen ihme että Iivarilta meni lähemmäs neljä kuukautta oivaltaa, millaisen pleasure-ratsun hän oli sattuman kaupalla itselleen löytänytkään. Ruusukkeet Kultun karsinan ovessa kertovat omaa, uutta tarinaansa.

​

09.01.14 kirjoittanut entinen omistaja Pölhö

"Iivarilla ei ollut hajuakaan minne menisi, mahdollisimman pitkälle ja kauas kuitenkin. Hän valitsi umpimähkään jonkun tutuista reiteistään ja antoi ajatuksiensa soljua vapaasti. Kultu ei ollut pitkään asunut Zenin katon alla, mutta sen verran paljon Iivari oli tamman kanssa puuhannut että uskalsi jo luottaa siihen ettei se ainakaan tahallaan tuottaisi ikäviä yllätyksiä. Morganin askeleet olivat tasaiset ja käynti rauhallinen, syvä ja tukeva satula piti otteessaan ja sen nahka narisi rauhoittavana taustaäänenä. Miehen silmät väittivät tuon katselevan eteensä, mutta todellisuudessa hän ei katsonut mihinkään vaan seilasi vain ajatusmyrskyssään. Mitä pidemmälle matka eteni, sitä tasaisemmalta niin hänen sykkeensä kuin ajatusvirtansakin alkoi tuntumaan: sillä onko mitään sen parempaa terapeuttia ja kuuntelijaa kuin hevonen? Kultu ei olisi puhunut päälle jos hiljainen Iivari olisi sille jotain puhunutkin, se ei olisi huutanut, suuttunut, itkenyt, arvostellut tai tuominnut. Iivarin ilme ei ollut enää kireä kun hän kumartui taputtamaan ratsuaan kaulalle.

Metsän mustuus väistyi kun polku johti naapurin pellon reunalle. Siellä ei periaatteessa saisi ratsastaa, mutta tähän aikaan vuodesta siitä tuskin olisi haittaa, olihan pelto Iivarin tietämäksi ollutkin tarkoitus laittaa kesannolle tänä vuonna. Eikä kukaan heitä näkisi ilman valoa taikka heijastimia... Kultu nosti hetkeksi päätään ja höristi korviaan selvästi rallittelua kysyen, mutta kun ratsastaja ei antanut merkkiä hyväksynnästä se laski päänsä ja siirsi korvat takaisin kuunteluasemiin. Nyt mentäisiin rauhassa."

Koko tarina täällä! 

​

22.12.13 kirjoittanut entinen omistaja Pölhö

Kultu saapui tänään Suomeen. Järjestelyissä oli ollut hieman häslinkiä tamman papereiden kanssa, eikä eläinlääkärin todistusta meinannut kukaan muistaa lähettää myöskin Iivarille nähtäväksi, mikä olisi nyt ollut luonnollisesti aivan kiva kun hevonen oli hänelle tulossakin. Lopulta koko kamala paperisotku oltiin kuitenkin saatu ratkaistua ja morganin kuljetus sopia.

Vaikka matka olikin pitkä ja monivaiheinen, oli Kultu silti yllättävän rauhallinen astellessaan alas trailerista Zenin tallipihalla. Tamma oli ensin matkustanut muutaman tunnin ajan lentokentälle, lentänyt Atlantin ylitse aivan uudelle mantereelle ja matkustanut senkin jälkeen vielä muutaman tunnin teitä pitkin. Ripulia, vuotavia silmiä tai sieraimia taikka liiallista hermostuneisuutta ei kuitenkaan ollut kuulemma ilmennyt, vaikka varsinkin lentokoneen nousu ilmaan oli luonnollisesti hieman jännittänyt ensikertalaista lentäjää. Siltikin tamma näyttää siltä kuin olisi aina asunut Zenissä, nyt kun se mutustaa matkaeväsheiniään uudessa karsinassaan ja kuikuilee uteliaana muita hevosia.