Ay-Ay Caramba, tutummin Cara on hieman kummallinen tamma. Kohdatessaan uuden ihmisen, se tekee suoraan päätöksen, se joko pitää edessään seisovasta ihmisestä, tai sitten ei... ja melko usein vastaus on ei. Minulla siis todellakin kävi tuuri huutokaupasta ostamani hevosen kanssa, kun Cara päätti pitää minusta. Jos se ei jostain ihmisestä pidä, se ilmoittaa sen heti todella selvästi, eikä sen mieltä saa käännettyä pitkäjänteisellä työskentelylläkään. Joissain ihmisissä siis vain on Caran mielestä jokin sietämätön piirre, jota se ei hyväksy. Silloin kun Cara hyväksyy ihmisen, saa siitä olla todellakin onnellinen, koska siinä hetkessä on jo rakennettu hyvä pohja kestävälle ystävyydelle. 

​

Hoitaessa Cara on yleensä todella miellyttävä, se nauttii rapsutuksista ja seurustelusta, eikä sitä haittaa, vaikka ihminen vain istuskelisi sen karsinassa pitämässä sille seuraa. Cara lukee ihmistä todella hienosti ja se osaa hyvin lohduttaa omaa ihmistään puhaltelemalla lämmintä ilmaa poskelle, tai vaikka hoitamalla lempeästi turvallaan. Cara ei säpsyile turhia ja se on todella luotettava kaveri kaikissa tilanteissa, jos siis käsittelijä on ihminen josta se pitää. Kun sitä käsittelee joku ihminen, jota tamma ei ole hyväksynyt, se näyttää kaikki pahimmat mahdolliset piirteet. Tamma näykkii, luimistelee, polkee jalkaa ja tuijottelee kaikkea mahdollista. 

​

Ratsuna Cara on todella herkkä ja sen kanssa saakin olla todella tarkka sopivien varusteiden, pehmeän käden ja vakaan istunnan kanssa. Laukkahevosena tammalla ei ollut lainkaan kilpailuviettiä ja se ei menestynyt urallaan kovinkaan kummoisesti. Ratsukoulutuksen alusta lähtien se on kuitenkin osoittanut motivaatiota työskentelyä kohtaan ja ollut yllättävän nopea oppimaan. Caran kanssa ei kuitenkaan voi kiirehtiä missään asiassa, sillä heti jos siltä vaatii jotain liian vaikeaa, se muuttuu nihkeäksi ja menettää motivaationsa. Positiivisella vahvistamisella ja iloisella asenteella siitä saa kuitenkin irti vaikka mitä. 

​

Cara tekee mielellään koulukiemuroita, mutta se myös hyppää ihan hyvällä tekniikalla. Esteillä Cara ei kuitenkaan ole helppo ja jos sen kanssa tahtoo hypätä, tulee aloittaa jostain todella helposta ja mukavasta harjoittelusta, koska jos ratsastaja tekee selässä liikaa virheitä, alkaa Caralla keittää yli, jolloin se protestoi pukittelemalla ja pahimmassa tapauksessa oikeasti ryöstämällä. Cara on siis hevonen, joka ei anna ratsastajan virheitä anteeksi, eikä se todellakaan sopisi aloittelevalle ratsastajalle. 

​

Maastoilu Caran kanssa on leppoisaa, niin kauan kun vain kävellään ja ravaillaan. Se ei kyttäile turhia ja etenee rauhallisella fiiliksellä tyytyväisesti pärskähdellen. Kun maastolenkkiin lisätään kuitenkin laukkaa, kuumuu tamma siitä todella paljon ja yhtäkkiä se tuntuukin siltä, että pystyisi kevyesti juoksemaan laukkakilpailuiden voittoon. Caran kanssa maastossa laukatessa kannattaa siis olla tarkkana, ettei jää vain matkustelemaan, vaan tarkastelee kokoajan, onko jarrut vielä olemassa. Kavereiden kanssa laukatessa Caran laukkahevostaustasta ei kuitenkaan ole mitään tietoa, koska kaveriseurassa tamma laukkaa oikein rauhallisesti ilman mitään kiirettä.