30.07.2018 Missä on jarrut? - kirjoittanut vuokraaja Kristy Wells/omistaja (383 sanaa)

Olen Papun kanssa tehnyt yhteistyötä nyt melkein pari kuukautta, enkä vieläkään ota siitä tammasta selkoa. Okei joo, sileällä meillä alkaa pikkuhiljaa löytymään yhteinen sävel ja tamma menee jo tahtomaani askellajia, mutta esteillä meno on ihan toinen. Olen tuhlannut rahojani nyt sen verran, että olen kerta viikkoon käynyt Papun kanssa Lyydian vakivalmentajan Marjun pitämällä estevalmennuksella, yleensä mukana on aina ollut Lyydia jollain hepalla ja joku vuokraaja. Ekat kerrat meidän meno oli oikeasti vaarallista ja Marjukin kuulosti vähän siltä, ettei meillä toivoa ole. 

No, tänään estevalmennuksemme alkoi kuten aina. Heti kun Papu näki kentällä olevat esteet, se alkoi ottaa kierroksia ja sain hikoilla jo ihan tosissani, että selvisimme alkuverryttelyistä. Laukkoihin tamma ampaisi kuin päätön kana ja ravissa meno oli todella jännittynyttä. Olin kerran nähnyt Lyydian hyppäävän Papulla ja sekin oli ollut aika vauhdikkaan näköistä, mutta naisella oli sentään ollut joku kontrolli tammaan. Marju pisti meidät heti alkuun tulemaan kaarevalla uralla jumppasarjaa, jonne on oikeasti pakko tulla jarrujen kanssa, ettei loukkaannu. No, ensimmäisellä yrityksellä me katkaistiin puomi... 

"Nyt Kristy kuuntele, meijän pitää keksiä keino saada ton tamman jarrut toimimaan, tai täst ei tule mitään", Marju aloitti hieman turhautuneeseen sävyyn. Itsekin aloin hermostua, kun tottakai sitä ajattelisi että useamman valmennuksen jälkeen ois jo jotain kehitystä havaittavissa. Me tultiin siis uudestaan jumppasarjaa ja tultiinkin sitä niin kauan, että sain Papun ratsastettua sinne rauhassa. Marju neuvoi minua kokoajan, milloin piti hellittää ohjasta, milloin pitää pohkeet irti kyljistä ja moneen kertaan nainen komensi, etten saa ennakoida hyppyjä yhtään. 

Lopulta musta tuntui siltä, että mä oikeasti hokasin jotain. Ihan yhtäkkiä mä sain pidettyä perseeni penkissä hyppyyn saakka, pidettyä käteni rauhassa ja lakkasin häiritsemästä Papua. Sen hetken jälkeen, meidän meno oikeasti muuttui. Tulimme jumppasarjan järkevällä vauhdilla, Papu ei kaahannut ilman tuntumaa ja musta alkoi tuntua, että kyllä meistä vielä esteratsukko tulee! Kun se fiilis säilyi läpi valmennuksen, en voinut enää edes uskoa sitä todeksi. Kun me hypättiin valmennuksen loppuun 70cm rata, tuntui se siltä kuin ois voitettu maailmanmestaruus. 

"Hyvä Kristy, tänään me edistyttiin! Sä lakkasit sähläämästä ja oikeasti ratsastit tota hevosta. Se on vielä nuori, joten tietenkään aina ei voi ihan putkeen mennä, mutta tänään kaikki sujui hyvin! Nyt tästä eteenpäin sun pitää saada toi sama fiilis pysymään ja jatkaa treenejä ahkerasti, kyllä me teistä vielä estekisoihin ratsukko leivotaan!" Marju kannusti ja se palaute tuntui uskomattoman hyvältä. Me oltiin löydetty meidän jarrut.