Kartanon Ratsutila

11.12.2106 päiväkirja - kirjoittanut omistaja (217 sanaa)

Oli kirpsakka pakkasaamu ja olin saapunut tekemään aamutallia. Hoidin ensin orien puolen valmiiksi, jonka jälkeen siirryin tammojen puolelle. Tunnelma tallissa oli jotenkin normaalista poikkeava ja ihmetellen aloinkin kurkkia karsinoihin. Saapuessani Virman karsinalle, silmäni laajenivat varmasti ainakin lautasen kokoisiksi nähdessäni turpeessa makaavan Virman ja tämän vieressä olevan pienen varsan. Kauhu valtasi mieleni katsellessani Virman väsynyttä olemusta ja täysin paikallaan makaavaa varsaa. Avasin ripeästi oven ja suuntasin varsan luokse. Virma nosti hieman päätään katsoakseen minua ja varsaansa. Kosketin pientä ja pitkäjalkaista varsaa, joka avasi silmät kosketuksestani. Luojan kiitos, varsa on ainakin elossa! Aloin näppäillä eläinlääkärimme numeroa puhelimeeni. 

Onnekseni eläinlääkärimme Tiina oli ollut lähettyvillä eräällä maatilalla ja hän saapui paikalle nopeasti. Varsa hengitti tasaisesti ja katseli ympärilleen ihmeissään, mutta Virma makasi edelleen maassa. Eläinlääkäri tutki tamman ja varsan ja onnekseni kaikki vaikutti olevan kovaa väsymystä lukuunottamatta hyvin. Hoputimme Virman seisaalleen ja tarjosimme sille omenamehulla maustettua vettä, jonka tamma onneksi joi hyvin. Varsa oli syntynyt lähes kaksi viikkoa etuajassa, joten en ollut osannut odottaa varsan syntymän tapahtuvan näin aikaisin. Onneksemme pieni varsa alkoi nopeasti pyrkiä jaloilleen ja imemään, joten kaikki tuntui olevan hyvin. Vihdoin minulla oli hieman paremmin aikaa katsella uutta varsaani, joka näytti todella hyvärakenteiselta oripojalta. Jalat olivat kyllä hontelot ja pitkät, mutta hyväasentoiset. Tiinakin kehui varsaa hyvännäköiseksi ja pirteän oloiseksi. Onneksi alkoi tuntua siltä että olimme selvinneet vain säikähdyksellä!

​​

16.06.2016 päiväkirjamerkintä - kirjoittanut omistaja (209 sanaa)
Oli hieman sateinen ja harmaa päivä kun Virma ja Halo saapuivat Kartanolle. Axel oli luvannut kuljettaa molemmat minulle oikein kotiin asti, niin heti aamusta jo harpoin tallin edustalla, sillä en ollut aivan varma milloin uusimmat hevoseni saapuisivat. Molempiin hevosiin olin ihastunut niiden kauniiden värien ansiosta ja tietenkin molemmilla myös luonne oli oikein loistava. Sekä  Virma, että Halo ovat molemmat jo kierrelleet melko paljon kilpailuissa ja molemmilta löytyy jälkeläisiäkin mukavasti, joten itselläni on tavoitteena alkaa valmistelemaan kaksikkoa laatuarvosteluihin. Virman koulupainotteisuudesta huolimatta olin suunnitellut, että kilpailisin tammalla vielä hieman esteillä ja Halon kanssa varmaan muutamia sijoituksia yritettäisiin esteiltä saada ja kokeilisimme varmaan onneamme vielä kouluradoillakin. 
Kun vihdoin näin vieraan näköisen trailerin kääntyvän tallipihaan, alkoi minua hieman jopa jännittää. Vaikka minulla oli elämäni aikana ollut paljon hevosia, oli uusien hankkiminen silti aina yhtä jännittävää. Axel parkkeerasi autonsa tallin edustalle ja tuli tervehtimään. Yhteistuumin päätimme ottaa hevoset heti ulos trailerista ja kävelyttää niitä hieman, samalla kun esittelisin tallini puitteita Axelille. Molemmat hevoset tulivat rauhallisesti ulos trailerista ja lähdimme pienelle kierrokselle tallini pihapiiriin. 
Esittelykierroksen jälkeen veimme molemmat hevoset omiin tyhjiin tarhoihinsa, sillä en ollut vielä päättänyt mihin tarhoihin sijoittaisin uudet tulokkaat. Kävimme vielä ennen Axelin lähtöä allekirjoittamassa kauppakirjat ja muut tarvittavat paperit, jonka jälkeen Axel lähti suuntaamaan takaisin kotiinsa ja minä jäin jatkamaan tallitöitäni. 

22.01.2015 päiväkirjamerkintä - kirjoittanut Axel (330 sanaa)
Onhan se periaatteessa hyvä, että elämä ei käy tylsäksi, mutta liika on aina liikaa. Meidän karkurimestarimme Nivå on tainnut kyllästyä vanhaan ympäri tallipihaa juoksenteluun ja opetellut uuden, omasta mielestään hauskan tempun: kun kerran karkuun lähtee, niin miksi ei viedä koko tammalaumaa mukanaan?
Olihan se aikamoinen yllätys, kun lähes kaikki tallin tammat vaeltelivat ympäri tallipihaa, saaden samalla omissa oloissaan tarhaavien orien päät pyörälle. Suurin osa tammoista oli onneksi pysynyt yhtenä laumana, ollen näin helposti kiinniotettavissa, mutta Nivå oli onnistunut houkuttelemaan muutamat rohkeimmat, siskopuolet Tähden ja Virman, oikeasti karkuteille ja niitä saatiinkin jahdata metsiköistä neljän tallityöntekijän voimin. Onneksi lähialueella ei isoja teitä ole ja järvienkin jäät ovat tarpeeksi vahvat kantamaan isommankin suomenhevosen. Kuvittelisi, että karanneen hevosen jälkiä on helppo seurata talvella alueella, jossa ainoat huomattavat metsänkäyttäjät olivat juurikin tallityöntekijät, jotka silloin tällöin liikuttivat hevosia maastossa. Ongelmaksi muodostuikin juuri se, että hevoskolmikko oli jäljistä päätellen lähtenyt kulkemaan useiten käytettyjä ratsastusreittejä pitkin. Umpihangessa tarpomien ei varmaan ollut kolmikon, tai ainakaan pienehevoskokoisten Nivån ja Virman mielestä ollut järkevä idea - tai sitten jatkuvasti karkaileva Nivå oli jo ehtinyt oppia, että sillä tavoin sen löytämisessä kestäisi pidempään.
Ptikään kolmikon löytämisessä kestikin. Kun kaikki lähialueen talot oli soiteltu läpi ja metsää haravoitu kirjaimellisesti koirien kanssa reilu tunti, sattui silmiimme vilahdus Virman violetti-keltaisesta loimesta. Heti sen jälkeen kyseinen tamma jo astelikin luoksemme näyttäen olevan aivan valmiina lähtemään kotiin. Pian Virman perässä seurasi myös Tähti, jonka tummanpunainen loimi roikkui melkein tamman kyljellä. Kaksikko saatiin helposti riimmunnarujen päähän, eikä kumpikaan onneksi näyttänyt satuttaneen itseään. Molempien loimet tosin näyttivät saaneen aikamoista höykytystä.
Nivå ei ollut niin innoissaan kiinnijäämisestä, mutta onneksi sitäkään ei tarvinnut hirveästi houkutella ennen kuin se saatiin turvallisesti tallityöntekijän käsiin. Pikainen tarkistus ei onneksi näyttänyt Nivåssakaan mitään loukkaantumisen merkkejä ja koko kolmikko kulki kiltisti, ehkä jopa hieman liiankin reipaasti, mukanamme tallille ja omiin karsinoihinsa. Tästä seikkailusta selvittin onneksi ilman onnettomuuksia, mutta kuinkahan kauan tällaista onnea pystyi kestämään, kun tallissa oli Nivån kaltainen mestarikarkuri? Onkohan edes olemassa aitoja joista se tamma ei pääse karkaamaan tai lukkoa jota se ei opi avaamaan..