top of page

Sadan Oodipoju

Sadan Oodipoju

suomenhevonen, ori

151cm, ruunikko

s. 28.04.2015 FIN, 6v

om. Sussu VRL-12636

kasv. Satu, Kittilä

yleispainotteinen

Helppo A, 80cm

Hoitaessa Oha avaa kaikenlaiset solmut ja rusetit, oven jäädessä sekunniksikin auki on ori jo viilettelemässä pitkän matkan päässä. Noh, paras siis laittaa käytävällä kuntoon ja kummaltakin puolelta kiinni, jottei suullaan sinne asti yltäisi. Pian alkaa kuitenkin kovaääninen kavioiden lennätteleminen sekä säälittävä, kimeä kiljuminen. Ulkopuolisen kävijän silmään ori on satavarmasti pelottava näky, ja siksi lähinnä vain itse tuttuna omistajana herraani hoitelen... Eipä siihen kukaan muu koskisi tikullakaan.


Kun ehkä viimeinkin saa Ohan kiikutettua kentälle saakka, ongelmat lähtevät heti selkään nousemisesta. Kovin malttamaton, ei milläään viitsisi hetkeäkään paikoillaan  seistä. Voin myöntää, että Ohan selässä olo on jopa hieman turvaton, tähän herraan kun on niin haastava mitään luottamussuhdetta kasvattaa - sen päästä voi tulla ihan mitä vain, ihan milloin vain. Lisäksi ori ei itsekään kovin luotolla suhtaudu keheenkään, empä tiedä suhtautuuko itseensäkään. Ohan ratsastaminen ei missään tapauksessa ole mukavimmasta päästä, sillä liikkuu hurjan jännittyneesti ja kerää itsensä todella pahalle rullalle, aivan päästä päähän. Puhisee pelokkaasti ja etenkin ravissa orin koivet nousevat lähes masuun kiinni. Laukka ehdottomasti paras askellaji, kun pääsee päästelemään hieman höyryjä. Kuitenkin ehdottomasti yksi haastavimmista hevosistani myös ratsastajalle, mitäpä tähän enää lisäämään.
Esteratsuna hurjan innokas, kuumuu todella paljon. Hankala pideltävä, mutta kapasiteetti on kyllä ihailtavan suuri. Kuitenkin petkuttaa ratsastajaa hurjasti, keksii jos jonkinlaisia typeriä juttuja - jotka useimmiten johtavat ratsastajan löytävän itsensä maasta hevosen vedellessä kiitolaukkaa ympäriinsä. Nuoreen ikäänsä verrattuna kuitenkin hyppää yllättävän rohkeasti - jos edes hyppää.


Maastoon ei Oha harmikseen kovin usein pääse, mutta minkäs sille mahtaa kun itse on niin pölö. Selässä täytyy olla todella tarkkana ja koko ajan valmiina siihen, että kohta ori keksii jotain. Kyllä, suurin osa maastolenkeistä kuitenkin johtaa siihen että tallin pihasta viittä metriä kauemmaksi ori ei suostu tulemaan, vaan kääntyy äkkiä ympäri ja juoksee takaisin kotiin nupit kaakossa. Toivottavasti se edes joskus ymmärtäisi, että maastolenkit ovat vain rentouttavia itselleensäkin. 

Luonne © Kasvattaja

Sukutaulu

Jälkeläiset

Sadan Oodipoju on tarjolla jalostukseen yli 3-polvisille suomenhevostammoille. Astutuksia voit kysellä sähköpostitse

Kilpailut

23.07.2016 - KRJ - Kuuralehto - Helppo A - 1/40

25.07.2016 - KRJ - Kuuralehto - Helppo A - 4/40

27.07.2016 - KRJ - Kuuralehto - Helppo A - 6/40

18.08.2016 - KRJ - Heljävirta - Helppo A - 6/40

20.08.2016 - KRJ - Heljävirta - Helppo A - 2/40

12.08.2016 - KRJ - Kuuralehto - Helppo A - 2/40

16.08.2016 - KRJ - Kuuralehto - Helppo A - 5/40

17.08.2016 - KRJ - Kuuralehto - Helppo A - 3/40

22.08.2016 - KRJ - Oakhill - Helppo A - 4/30

23.08.2016 - KRJ - Oakhill - Helppo A - 1/30

25.08.2016 - KRJ - Oakhill - Helppo A - 4/30

26.08.2016 - KRJ - Oakhill - Helppo A - 5/30

05.08.2016 - KRJ - Censored - Helppo A - 4/40

04.09.2016 - KRJ - Hortensia - Helppo A - 1/40

05.09.2016 - KRJ - Hortensia - Helppo A - 4/40

06.09.2016 - KRJ - Hortensia - Helppo A - 6/40

07.09.2016 - KRJ - Hortensia - Helppo A - 5/40

08.09.2016 - KRJ - Hortensia - Helppo A - 6/40

18.09.2016 - KRJ - Turha - Helppo A - 3/40

14.09.2016 - KRJ - Ros Cirein - Helppo A - 3/30

12.12.2016 - KRJ - Cadogan Ponies - Helppo A - 1/40

17.12.2016 - KRJ - Cadogan Ponies - Helppo A - 4/40

22.12.2016 - KRJ - Cadogan Ponies - Helppo A - 2/40

21.12.2016 - KRJ - Micram Raceponies - Helppo A - 7/56

10.02.2017 - KRJ - Vaaranmaa - Helppo A - 5/30

11.02.2017 - KRJ - Vaaranmaa - Helppo A - 1/30

15.02.2017 - KRJ - Vaaranmaa - Helppo A - 3/30

16.02.2017 - KRJ - Vaaranmaa - Helppo A - 3/30

09.03.2017 - KRJ - Teilikorpi - Helppo A - 7/50

14.03.2017 - KRJ - Teilikorpi - Helppo A - 6/50

14.03.2017 - KRJ - Teilikorpi - Helppo A - 3/50

15.03.2017 - KRJ - Teilikorpi - Helppo A - 5/50

10.06.2017 - KRJ - Hengenvaara - Helppo A - 7/50

30.06.2017 - KRJ - Overload - Helppo A - 3/30

01.07.2017 - KRJ - Overload - Helppo A - 1/30

17.09.2017 - KRJ - Hiprakka - Helppo A - 4/40

20.09.2017 - KRJ - Hiprakka - Helppo A - 1/40

29.09.2017 - KRJ - Hiprakka - Helppo A - 1/40

21.10.2016 - ERJ - Mörkövaara - 80cm - 2/27

24.10.2016 - ERJ - Mörkövaara - 80cm - 1/27

26.10.2016 - ERJ - Mörkövaara - 80cm - 1/27

18.01.2017 - ERJ - Cadogan Ponies - 70cm - 1/40

20.01.2017 - ERJ - Cadogan Ponies - 70cm - 6/40

21.01.2017 - ERJ - Cadogan Ponies - 70cm - 5/40

21.01.2017 - ERJ - Cadogan Ponies - 70cm - 1/40

25.01.2017 - ERJ - Cadogan Ponies - 70cm - 1/40

28.01.2017 - ERJ - Cadogan Ponies - 70cm - 4/40

30.01.2017 - ERJ - Cadogan Ponies - 70cm - 1/40

01.02.2017 - ERJ - Vaaranmaa - 80cm - 5/30

02.02.2017 - ERJ - Vaaranmaa - 80cm - 3/30

04.02.2017 - ERJ - Vaaranmaa - 80cm - 4/30

KRJ 38kpl, ERJ 13kpl

bottom of page